Olen Emmi, sosiaalityön toisen vuoden opiskelija. Viime syksyksi hurautin Tansaniaan, Itä- Afrikkaan, maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Mwanzaan. Mwanzassa tein vapaaehtoistyötä Forever Angels Baby Home-nimisessä orpokodissa, ja lystin myötä suoritin myös sosiaalityön vapaaehtoisen harjoittelun.
Lähdin matkaan syyskuun alussa, kun muut aloitteivat Jyväskylässä lukukauden ensimmäisiä kursseja. Olin vieraillut Tansaniassa useamman kerran aiemminkin ja viettänyt edeltävän joulun Mwanzassa, joten en tippunut ihan keskelle uutta ja ihmeellistä vaan minulla oli jo kosketuspintaa sikäläiseen elämänmenoon. Baby Homen asukkaat ovat siis 0-5-vuotiaita, jotka ovat tulleet orpokotiin yleensä vanhempien kuoltua, hylkäämisen seurauksena tai huoltajien ollessa syystä tai toisesta kykenemättömiä hoitamaan heitä kotona. Lapset on jaettu kolmeen ryhmään: tiny babies, big babies ja toddlers. Organisaation tavoite on tukea lasten biologisia perheitä niin että lapset voisivat vielä palata kotiin tai sukulaistensa luo asumaan. Orpokodista myös adoptoidaan kansallisesti ja kansanivälisesti lapsia, joiden perheistä ei ole tietoa.
“Työ”päiväni alkoivat varhain auringonnousun aikaan, kun köröttelin Mwanzan keskustasta dala dala pikkubussilla vähän syrjäisempään kaupunginosaan Bwiruun, jossa Baby Home sijaitsee. Aamu lasten kanssa alkaa aamupalalla, aamupesuilla ja pukeutumisella. Oma roolini oli yleensä joko taaperoiden kuivaaminen ja rasvaaminen pesun jälkeen, tai vaikeimmin vammaisten lasten syöttäminen. Sitten lähdettiin puutarhaan leikkimään, kiikkumaan tai tekemään hiekkakakkuja. Päivät jatkuivat hyvin vaihtelevasti isojen vauvojen leikityksellä, pikkuisten syöttämisellä, taaperoiden aktiviteetteja kehitellen tai joskus pienillä retkillä ulos lastenkodin alueelta.
Baby Homen puutarha sekä taustalla leikkikoulu ja päärakennus.
Vapaaehtoistyöntekijöillä oli siis annettu suhteellisen vapaat kädet sen suhteen miten he halusivat ajoittaa työntekonsa. Minä kävin vain päivisin, enkä asunut Baby Homen Volunteer Housessa jossa useimmat vapaaehtoistyöntekijät asuivat. Tulin siis pääasiassa “aamuvuoroihin”, jotta saatoin lähteä kotimatkalle ennen pimeän tuloa jolloin yksin liikkuminen olisi ollut vaarallista. En siis asunut Volunteer Housessa siksi että minulla sattui olemaan otollinen tilanne majoittua (ilmaiseksi) Mwanzassa asuvan siskoni luona.
Kuten varmasti mihin tahansa uuteen ympäistöön tullessa, olin alussa aika hukassa, sekä lastenkodin käytäntöjen, kuin suuren lapsiryhmänkin kanssa toimiessa. Vaikka pienten lasten kanssa toimiminen on aika yksinkertaista, haasteita aiheutti aika ajoin se, että lapsilla oli ymmärrettävästi alituinen kisailu aikuisten huomiosta sillä he eivät olleet koskaan saaneet kenenkään jakamatonta läsnäoloa ja huolenpitoa. Välillä oli siis hieman kimuranttia olla johdonmukaisen tasapuolinen. Olin ollut etukäteen huolissani kielimuurista, ja toki se asettikin haasteita joissain määrin, mutta etenkin vanhimmat lapset ymmärsivät mainiosti englantia, ja pienimmän lapset eivät vielä edes puhuneet, joten itsessään lasten kanssa kieli ei ollut iso ongelma.
Alusta asti olin tiedostanut, että orpokodissa tulisi varmasti vastaan tosi karujakin tarinoita, ja niinhän se tietysti olikin. Olen aika pehmo ja halusin tietoisesti kehittää itseäni niin että en antaisi ihan kaiken tulla ihon alle. Välillä minun piti psyykata itseäni ettei itku tullut väärässä paikassa, ja minulle oli tärkeää saada sitten jossain muualla vähän vetistellä ja pohtia asioita itsekseni. En tiedä sainko lopulta “paksunnettua nahkaani”, ehkä hieman, mutta ainakin tunnen nyt itseäni taas hieman paremmin.
Viikkojen kuluessa omat tehtävät alkoivat muotoutua ja sekä henkilökunta että lapset tulla tutuiksi. Arkeen kuului onnistumisia mutta myös haastavia tilanteita. En ehkä päässyt “sukeltamaan ihan niin syvälle” kokemukseen kuin ne vapaaehtoiset jotka asuivat Baby Homen alueella volunteer housessa, ja pystyivät olemaan lasten kanssa halutessaan vaikka 24h. Toisaalta tuntui kevyemmältä itselle tulla aina päivän jälkeen kokonaan toiseen, “kotoisaan” ympäristöön.
Päätettiin järjestää marraskuussa jouluetkoilut meidän suomalaisporukan kesken. Seuraan liittyi myös paikallinen joulupukki lahjojen kera.
Aikani Tansaniassa sisälsi Baby Homen lisäksi siis paljon muutakin. Lenkkeilyä mielettömän kauniissa maisemissa, torilla samoilua ja ihmettelyä (ja sitä että minua ihmeteltiin), paljon mielettömän hyvää ruokaa ja hedelmiä(!), moottoripyörätaksien eli biki bikien kyydissä kurvailua (ja henkensä puolesta pelkäämistä), laadukasta siskoaikaa ja muutama upea matka intian valtameren äärelle.
Matkalta paratiisisaari Zanzibarille.
Minun on hankalaa määritellä tarkkaan mitä harkkani antoi minulle sosiaalityön opiskelijana. Juttelin paljon organisaation sosiaalityöntekijöiden kanssa, mutta en valitettavasti loppujen lopuksi päässyt ikinä varsinaisille kotikäynneille, mikä oli kyllä ihan perusteltua, sillä mzungun (valkoisen ulkomaalaisen ihmisen) läsnäolo olisi saattanut aiheuttaa liikaa hämmennystä ja viedä huomion keskeisistä asioista. Ehkä sain kuitenkin erilaista näkökulmaa meidän omaan sosiaalijärjestelmään, jota meillä täällä kritisoidaan monesta suunnasta. En väitä etteikö kritiikki olisi tarpeen ja aiheellista, tottakai se on, ilman sitä ei voida tunnistaa epäkohtia ja kehittyä parempaan suuntaan. Kuitenkin haluaisin, niin ärsyttävältä kliseeltä kun se kuulostaakin, pysähtyä aina välillä miettimään ja arvostamaan sitä miten paljon meillä on sellaista, joka on toisille ihan utopiaa. Henkilökohtaisella tasolla koen kokemuksen antaneen minulle paljon. Yhtenä merkittävimmistä asioista opin ihan alkeellisia käytännön lastenhoitotaitoja. Ennen Baby Homea en ollut eläissäni vaihtanut vaippaa tai syöttänyt alle vuoden ikäistä vauvaa tuttipullosta.
Tähän loppuun haluaisin sanoa että jos joku tätä lukee ja kokee intohimoa lähteä merta edemmäs tekemään vapaaehtoistyötä, suosittelen mitä lämpimimmin Forever Angels Baby Homea. Organisaatioon voi tutustua osoitteessa forverangels.org tai Facebookissa, jossa on paljon kuvia ja videoita Baby Homen ihanista kultapalleroista ja myös volunteerien arjesta.
