Yhteenveto alumni-illasta

Perjantai 13.4.2012 kirjattiin historiankirjoihin Fokuksen ensimmäisenä alumni-iltana. Ilta oli sen verran onnistunut, että päätettiin vielä kirjoittaa pieni juttu illasta.

Ensinnäkin kiitokset vielä kaikille alumneille puheista, motivaatioista, pelotteluista, vinkeistä ja nauruista. Ilta alkoi perjantaina D-rakennuksen luentosalissa, jonne opiskelijoita oli kerääntynyt lähelle 40 kappaletta! Ensimmäinen puhuja oli Pirita Jokelainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuista). Piritan esitys käsitteli yhteiskuntatieteilijöiden työllistymistä.

Kaisa Oksanen ja Olli-Pekka Koljonen edustivat yhteiskuntapolitiikkaa opiskelleita. Kaisa puhui tutkijan urasta ja taisipa siellä tulla vinkkejä ulkomailla opiskeluunkin. Olli-Pekka puhui siitä kuinka tärkeää on toisaalta tehdä muutakin kuin “opiskella”. Opiskelu on muutakin kuin kirjojen pänttäystä. Työelämässä arvostetaan niitä ketkä ovat tehneet monipuolisesti asioita. Omia kiinnostuksen kohteita kannattaa ajaa takaa! Sitähän varten

Kahvitauon antimien jälkeen jatkettiin Kirsti Hallikaisen esityksellä. Kirsti selosti aikuissosiaalityöntekijän arkea Äänekoskella. Seminaariosuuden lopuksi esittäytyivät Henri Rautio ja Mikael Seppälä aiheellaan “Sosiologia ja menestys”.

Seminaariosuuden jälkeen lähdettiin eksoottisiin sitsimaisemiin Alvar Aalto museoon! Noh, ei sentään onneksi itse museo-osaan vaan museon kahvilaan. Sitseissä oli perinteikkäästi laulua, ruokaa ja juomaa, mutta myös vähemmän ortodoksisia osuuksia kuten, poikakalenterikuvausta, syntymäpäivälaulua ja “Linda”.

Hallitus kiittää illasta ja ensi vuonna uusiksi!

Fokuksen poikakalenterin julkkarit!

Missä: C-rakennuksen takainen amfiteatteri!
Milloin: 28.4. lauantaina klo 15:00!
Mitä: Elinaikasi kiihottavin painotuote julkaistaan

Se julkaistaan sittenkin! Vuosikymmenen urakka on saatu valmiiksi ja Fokuksen poikakalenteri tulee vihdoin ulos! Hintaa ei vielä tiedetä, se lisätään tähän myöhemmin, mutta paljoa ei maksa! Painoskin on niin hävyttömän pieni (koska kaikki meinataan viedä jo nyt käsistä), että kannattaa haalia keräilykappale heti! Näin halvalla ei erektiota ihan joka päivä saakkaan!

Paikan päällä uunituoreiden kalentereiden lisäksi myös muuta ohjelmaa ja hävytöntä vappufiilistä!

Tietoa tapahtumasta tulee jatkossa! Ollaan niin täpinöissä ettei pysty kirjoittamaan enää lisää!

Facebookin eventti: https://www.facebook.com/events/340564969330128/

Loppukevään liikuntavuorot

Terve!

Alla kevään liikuntavuorot. Vuorot järjestetään U1-salissa joka viikon maanantaina klo 21:00 – 22:00. Kaikki ovat tervetulleita taitoon katsomatta! Vuoro on yhteinen muiden YFI:n ainejärjestöjen kanssa.
Lisäinfossa ottakaa yhteyttä liikuntavastaavaan.

Viikko 16 - Jooga
Viikko 17 - Sähly
Viikko 18 – VAPPU – ei liikuntavuoroa
Viikko 19 - Sähly
Viikko 20 - Futsal
Viikko 21 - Sähly
Viikko 22 - Futsal

Listan muutoksista tiedotetaan kotisivujen lisäksi ainejärjestöjen sähköpostilistalla.

Terveisin,

Fokuksen liikuntavastaava Ilkka

 

Lähde teatteriin Fokuksen kanssa!

Fokus lähtee perjantaina 20.4 katsomaan Jyväskylän kaupunginteatterin esitystä Parhaissakin perheissä - “komediallinen draama liikuttaa kyyneliin, ilosta ja surusta”. Normaalin 17 euron sijaan pääsee teatteriin kolmella eurolla (+ 1,5e narikka tarvittaessa), ja hintaan kuuluu esityksen lisäksi kulissikierros ryhmällemme.

Paikalla on oltava hieman ennen 17:30 kulissikierrosta varten, mutta halutessaan voi tulla seuraamaan pelkästään näytelmää, joka alkaa 19:00. Maksuohjeet tulevat osallistujille myöhemmin sähköpostissa.

Pitäkää kiirettä, sillä mukaan mahtuu vain ensimmäiset 15 ilmoittautunutta!

Ilmoittautumiset osoitteeseen: johanna.huotari[at]jyu.fi

Tärkeää!

Opintojaksojen osien suoritukset

 

Koska YFIn opiskelijoiden ja opettajien keskuudessa on ollut epätietoisuutta 5 op opintojaksojen osien suorittamisen aikatauluista, kaikki kuluvana lukuvuonna 2011-2012 kesken jääneet suoritukset siirretään seuraavalle lukuvuodelle 2012-2013, jonka aikana ne on suoritettava loppuun. Tämä koskee perus-, aine- ja syventäviä opintoja. Opintojaksojen osien suoritukset säilyvät joka tapauksessa Korpin arkistoissa ja sieltä ne siirretään kesken olevien suoritusten osalta seuraavan lukuvuoden opintojaksojen lomakkeille, josta sitten kokonaissuoritus siirtyy rekisteriin kun kaikki vaadittavat osiot on suoritettu.

 

Lukuvuoden 2012-2013 opetusohjelmaa valmistellaan parhaillaan ja ensi lukuvuonna koko 5 op opintojakso tulee suorittaa lukuvuoden kuluessa TAI opettajan määräämässä lyhyemmässä ajassa. Tämä tieto tullaan lisäämään Korppiin opintojakson kohdalle sekä verkkosivuille.

 

Huomatkaa opintotukea varten, että opintopisteet saa rekisteriin vasta kun opintojakson kaikki vaaditut osiot on suoritettu.

Yhdessä speksiin teoriassa hyvä!

Speksi on saapunut yliopistoomme! Mikä se on?
Lisätietoa speksistä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Speksi
Opiskelijamme ovat isolla työllä valmistelleet meille tämän Jyväskylän opiskelijakulttuurista puuttuvan elämyksen. Tuotos on siis käytävä katsomassa!
Jotta kulttuurishokki ei tuntuisi liian raskaalta, lähdetään kokemaan speksi Teoriassa hyvä yhdessä,lauantaina 28.4 klo 13.00! (S-rakennuksen juhlasali, 2. kerros.)
Liput ovat 5€, yli 10 hengen porukalle 4€ ja Fokuksen jäsenille 3€. 
Kutsu siis mukaan myös ystäväsi ja mielittysi!
Hoidamme lippuvarauksen lauantain näytökseen puolestasi ja ilmoitamme mukaan lähteville ilmoittautuneiden määrän ja tarkemmat maksuohjeet myöhemmin.
Ilmoittautumiset tästä päivästä alkaen sähköpostiin: anni.e.rahikainen@student.jyu.fiIlmoittautuminen päättyy 22.4 tai lippujen loppuessa.
Laita sähköpostiin nimesi, sähköpostiosoitteesi, puhelinnumerosi ja oletko Fokuksen jäsen. Voit ilmoittaa samalla viestillä useamman henkilön, kunhan mainitut tiedot ovat mukana. Jos kysyttävää, yllä olevaan sähköpostiin voi laittaa viestiä.
Näytöksen jälkeen voimme yhdessä lähteä paistattelemaan kaunista lauantaipäivää terassille vapputuopposten ääreen.
Lisätietoja muista näytöksistä ja muuta infoa FB-eventissä: https://www.facebook.com/events/333742523341494/
Tietoa myös pian aukeavilta nettisivuilta: www.yhktspeksi.net 
Lähdetään sankoin joukoin luomaan tätä opiskelijaperinnettä myös Jyväskylään!
Keväisin terveisin
Fokus ry:n hallitus

Sosiologipäiväraportti 29.-30.3.2012

Jyväskylä oli jälleen kerran hyvällä köörillä ilmaantunut sosiologipäiville, jotka tänä vuonna pidettiin Kuopiossa. Luvassa oli luentoja, työryhmiä, opiskelijatapahtumia ja hervotonta sosiologiläppää. Odotukset täyttyivät ja ehkäpä jopa paikoin ylittyivät! Näin 3. kerran sosiologipäivillä käyneenä voin sydämellisesti kehua Kuopion opiskelijoiden hyvin suoritettua järjestäytyneisyyttä. Työryhmät löytyivät hyvin, majoittuminen ja tapahtumat sujuivat oivallisesti.

Lue loppuun

Fokuksen uudet sivut julkaistu!

Fokus ry on vaihtanut sivustopohjansa Joomlasta WordPressiin. Suurin osa vanhojen sivujen materiaalista siirrettiin uusille sivustoille, mutta vähäisen käyttömäärän vuoksi  foorumi on otettu pois käytöstä (siihen on mahdollista päästä käsiksi vielä jonkin aikaa suoralla linkillä). Myös tenttiarkisto ja galleria puuttuu toistaiseksi, mutta ne lisätään lähitulevaisuudessa.

Uutena ominaisuutena on sivuille tuotu tapahtumakalenteri, josta löytyvät ainejärjestön kuumimmat bileet ja keskeisimmät tapahtumat. Sivustoja pyritään päivittämään jatkossa aiempaa aktiivisemmin.

Rakkaudella,
Hallitus 2012