Fokus

 
  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Hallitus 2008

 

Hallitus 2008 

 

Puheenjohtaja

Image

Markus Eneberg

  maoleneb@...

  050 401 9619

Markus luotsaa Fokusta luottaen geopoliittisen sosiologistiikan nerokkuuteen. Järjestelmällinen fiilistely ja fiilistellen järjestely ovat tämän kaverin mieleen. Kuka on syyllinen foorumin teinikaunotarvuotoihin? …pj viheltää

 

Varapuheenjohtaja 

Image

Kristiina Lampinen

  ilselamp@...

Kristiina Lampinen, 22-vuotias toisen vuoden sosiologian opiskelija. Sivuaineina lueskelee valtio-oppia, naistutkimusta sekä italiaa. Kristiina toimii tällä kaudella Fokuksen varapuheenjohtajana, viime vuonna hän keskittyi leipomaan vegepullia.. Pyörii varmasti myös tänäkin vuonna ympäristökuvioissa. Nykyiselle vastuualueelle kuuluu lisäksi kotimaan excun järjestäminen sekä osittain ulkosuhteet.

 

Sihteeri

Image

Meri Mihailov

  menamiha@...

Merin pääaine on sosiologia, jota hän opiskelee vasta ensimmäistä vuotta. Keski-Suomen kehtoon Meri siirtyi suoraan lukiosta, joten jonkinlainen opiskeluputki on jäänyt päälle. Kotoisin hän on Mikkelistä, joka on n. 118 kilometriä Jyväskylästä Mikkeliin päin. Vielä syksyllä Meri julisti hakevansa keväällä opiskelemaan Tampereelle, mutta jotenkin olen onnistunut jo puolessa vuodessa kotiutumaan Jyväskylään paremmin kuin uskoinkaan.

 

Talous, kv-asiat

Janne Koskenniemi 

   jaiikosk@...

Taloudenhoidon lisäksi Janne pyrkii kv-vastaavan, jahka hän ehtii asiaan kunnolla paneutua, parantamaan Fokukselle annettavan vaihto-opiskelija infon määrää ja saada vaihto-opiskelijat heti syksystä integroitua fokuksen toimintaan. Lisäksi Janne pyrkii jo KVATin pj:n ominaisuudessa kehittämään laitoksen panosta vaihtareiden sopeutumisessa ja integroitumisessa ainejärjestöihin ja muihin rientoihin.

 

Kopo

Image

Jussi Jokinen

  upepajo@...

Jussi on natiiveja jyväskyläläisiä, eli on aina asunut täällä, eikä ilmeisesti yliopistoonkaan siirryttäessä osannut sitten lähteä kurkkaamaan pelottavaan ja tuntemattomaan ulkomaailmaan. Tavoitteena kopo-hommissa olisi mahdollistaa opiskelijoiden ja henkilökunnan sujuva vuoropuhelu opintoihin ja tutkintokokonaisuuteen liittyvissä asioissa niin, että opiskelijoilla olisi sananvaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä he yliopistossa tekevät.

 

Image

Sebastian Rytkölä

  haserytk@...

Rytkölän Sebastian (jotkut tuntee hansina tai rytkiksenä) on YKP:n opiskelija ja uuden hallituksen kopovastaavana Jussin kanssa. Sebastian on kotoisin kauniin merellisestä metropolista eli Loviisasta ja on siellä asunut 19 vuotta ydinvoimalan naapurissa.

Tapahtumat

Image

Katri Tuomi

  kailtuom@...

 
Katri on kotoisin Luvialta, suuresta metropolista (3500 asukasta) länsirannikolta, Porin ja Rauman välistä. Täällä pohjoisessa hän on viihtynyt mainiosti. Katrin voi bongata tanssilattialta aikamoisella varmuudella viihteellä ollessa. Avoin kaikenlaisille kokemuksille ja mielenkiintoisille jutuille, kaikkea pitää kokeilla.

 

Image

Ilkka Penttinen (poissa syksyn 2008)

  ilpepent@...

Ilkka Penttinen, tätä nykyä herra tapahtumavastaava herra. Jyväskylään muutti kotipaikkakunnaltaan Keski-Suomen Lievestuoreelta, eli ei ole paljoa mistään kotoisin. Sydäntän lähellä ovat satunnaiset urheilut, proge, sopiva korkeakulttuuri, hyvin pätkittäiset pätkätyöt ja armoton spedeily.

Image

Marika Suvanen (sijainen)

  maansuva@...

Marika eksyi Jyväskylään Saimaan rannalta, eli tarkennettuna Lappeenrannasta, missä tulikin vietettyä lähes 21 pitkää vuotta. Nyt hän viihtyy tuolla Kortepohjan suunnilla ainakin ensi vuoteen ja hänet voi pongata siellä juoksentelemassa, lenkkivaatteissa ja myös muuten. Hallituksen hommiin Marika ryhtyi nyt syyskaudeksi 08, kun herra tapahtumavastaava, eli Ilkka Penttinen päätti lähteä vaihtoon.

Ympäristö

Image

Suvi Antikainen

   sumajoan@...

Suvi on asustellut täällä Jyväskylässä jo pienen tovin (kymmenisen vuotta) ja tupsahti yliopistoon parisen vuotta sitten suoraan paikallisesta lukiosta. Ympäristövastaavan homma tuntuu hyvältä ja innostavalta. Kahvihetki-perinnettä tullaan luonnollisesti jatkamaan ja todennäköisesti kehitellään myös muuta kivaa ohjelmaa luontoon suuntautuen.

Liikunta

Image

Johannes Rundgren

  jomirund@...

 

Kulttuuri

Image

Otto Hannikainen

  otilhann@...

Otto on toisen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija vuoden 1986 kesämallistosta. Harrastuksina Otolla on erilaiset kulttuurivaliokunnan hässäkät, urheilu ainakin ajatuksen tasolla sekä yleinen päteminen. Vaikka Otto onkin lonkero, lempijuomiin kuuluu ilmainen viina. Fokuksen hallituksessa Otto hoitelee kulttuurivastaavan tehtäviä ja koettaa parhaansa mukaan parantaa tapansa ja tehdä fokuslaisten syksystä korkea- ja matalakulttuurin extravaganzan.

Julkaisu, web ja tiedotus

Image

Teppo Mäkinen

  tehemaki@...

(Asiaa sähkpostilistallemme? Lue ensin ohjeet )

Teppo on hallituksen toinen satakuntalaisvahvistus Ulvilasta ja toisen vuoden sosiologian opiskelija. Pääaineensa lisäksi opiskelee lähes yksinomaan tietojärjestelmätiedettä sivuaineenaan. Tehtävä hallituksessa on "mediavastaavan" pesti, eli vastuualueeni on julkaisu, interwebs-sivut ja tiedottamisen jonkinlainen hallinnointi.

 


Vuoden 2008 hallitus esittäytyy Fokuksen foorumilla tässä keskustelussa.

Kaikki sähköpostiosoitteet muotoa: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen  

Yhteyden koko hallitukseen saat kirjoittamalla sähköpostilistalle: fokushallitus(ät)lists.jyu.fi

Aikaisemmat hallitukset löytyvät täältä.

 
 

Mainospalkki
Mainospalkki

Sää nyt

Uusimmat keskustelut